Jäsensivut‎ > ‎

Kristiina Lehmuskallio

Valokuvaus
Valokuvaaminen kiinnostaa minua. Kameran linssin läpi maailma näyttää erilaiselta pääsee lähemmäksi kohdettaan. Asun Kauniaisissa  metsän laitamilla  Voin pihaltani seurata lintujen elämää ja luonnonilmiöitä metsässä. Olen kuvannut sadetta, tuulta, ukkosta, sumua ja usvaa. Hetkessä valo ja varjo muuttuvat tuoden esille metsän lämpimiä, kylmiä, tummia ja vaaleita värisävyjä. metsässä. 

Metsä on muuttunut 20 vuodessa. Puita on kaadettu, kasvusto on rehevöitynyt.  Monet kuvistani ovat jo historiaa "mennyttä aikaa". Nämä kuvat on kuvattu 2000-luvun alussa.

Toinen kuvauskohteeni on lapsuuden peltomaisemat, harmaakivi kirkko, sen ympärille rakennettu kiviaita ja kirkonkylä. Kotini sijaitsi kirkonmäellä.Isäni viljeli vihanneksia ja kasvatti kukkia. Perhe oli suuri, kuusi lasta. Olin vanhin. Kesälomalla osallistuimme puutarhan hoitamiseen. Kitkimme rikkaruohoja,istutimme kasveja maahan. Opin tuntemaan kasvien elämää. Näin miten pienestä taimesta kasvoi värikäs orvokki. Opin myös kasvien nimet. Vieläkin ne ovat muistissani.

Äiti oli kuvaamataidon opettajana Perniön Yhteiskoulussa. Hän innosti meitä lapsia maalaamaan. Keittiön pitkällä pöydällä oli tungosta, kun kaikki innostuivat yhtä aikaa.
Ylioppilaaksi kirjoitin 1959. Pääsin Ateneumiin ja valmistuin 1966. Yliopistossa suoritin taidehistorian approbaturin. Tein tutkielman kurssin lopputyönä nimeltään " Tieteen ja taiteen yhdensuuntaisuus". Siinä vertasin kasvien, sekä ihmisen soluista otettuja mikro- ja makrokuvien samankaltaisuutta moderniin abstraktiseen taiteeseen.

Olen toiminut kuvaamataidon opettajana  vuodesta 1975-1984 Kauniaisten Suomalaisessa Yhteiskoulussa,1984-2004 Kauniaisten-Espoon Kuvataidekouluissa  Opetan tänä päivänä Kauniaisten kansalaisopistossa kurssia "Iloa ja voimaa kuvataiteesta", niin kauan kun terveyttä riittää ja oppilaita. Opettaminen on vuorovaikutusta ja iloa.  Luonnolla ja taiteella on suuri merkitys ihmiselle.

 Kristiina Lehmuskallio

Kristiinan valokuvista oli Kauniaisten kirjastossa hieno näyttely ja nyt pääsemme ihailemaan niitä kotikoneiltammekin klikkaamalla tästä! Klikkaa vielä avautuvasta kuvasivusta vasemmassa yläkulmassa sanaa Diaesitys!
***************************************************************
Comments